Hortoilu on trendikäs harrastus

Lähiruoka on eräs viime vuosien suurimmista buumeista ja halu syödä paitsi terveellisesti myös ekologisesti viekin yhä useamman meistä ruuanhakuretkelle luontoon. Kalastajien, sienestäjien ja marjastajien lisäksi luonnon helmassa voi kasvavissa määrin törmätä myös hortoilijoihin.

Mikä ihmeen hortoilu?

Hortoilulla tarkoitetaan luonnonvaraisten kasvien keräämistä ja niiden käyttämistä elintarvikkeena.Vaikka moni saattaisi äkkiseltään kuvitella toisin, sanalla ei ole mitään tekemistä päämäärättömän kuljeskelun kanssa, vaikka sitäkin voi toki luonnon helmassa harrastaa: hortoilu-sana juontaa juurensa kreikan kielen sanasta horta, joka tarkoittaa kaikkea vihreää, luonnossa villinä kasvavaa syötävää: toisin sanottuna villivihanneksia.

Villivihannesten kerääminen suoraan luonnosta ja niistä kokkailu on varsin vanha ilmiö eikä esimerkiksi voikukanlehtien kerääminen salaattiin tai nokkosenkeiton keittely varmasti ole etenkään monelle maaseudulla kasvaneelle aivan ennenkuulumatonta puuhaa. 2010-luku on kuitenkin tuonut omien lähimetsien ja kotipihojen löytöjen suomat mahdollisuudet ryminällä paitsi maalla asuvien myös paljasjalkaisten kaupunkilaisten tietoisuuteen: hortoiluun opastavat niin huippusuositut kurssit kuin tuhansien jäsenten Facebook-ryhmätkin.

Palkitseva harrastus kotikulmista riippumatta

Suomalaiset ovat siitä onnellisessa asemassa, että luonto on aina lähellä – kaupungissa asuessakin. Villivihanneksia kerätäkseen ei useinkaan tarvitse lähteä pitkän matkan päähän ja kaupunkialueilla hyvinä keräyspaikkoina voivat toimia esimerkiksi puistot ja merenrannat. Lisäksi Helsingin keskuspuiston tapaiset suuret ulkoilualueet tarjoavat lähes loputtoman aarreaitan hortoilusta kiinnostuneelle. Kasveja löytyy toki melkeinpä kolkasta kuin kolkasta jopa kaupunkien keskustoissakin, mutta vilkasliikenteisten teiden varsilla kasvavia herkkuja ei ole suositeltavaa kerätä syötäväksi. Jos tie on vähintään 50-–100 metrin päässä, kasveja voi jo huoletta poimia pataan pantavaksi. Jos kaipaat hieman eksoottisempaa paikka hortoiluun, on esimerkiksi Italian Livigno ja sen lähialueet mielenkiintoinen matkakohde.

Tiedä mitä keräät

Luonnon antimia ruuaksi poimittaessa on huolehdittava siitä, että varmasti tunnistaa mukaan tarttuvan kasvin lajin. Suin päin apajille syöksyvä hortoilija on riskaabelissa asemassa siinä missä heikosti valmistautunut sienestäjäkin, sillä terveellisten herkkujen ohella luonnosta löytyy myös myrkyllisiä kasveja. Hortoiluharrastus kannattaakin aloittaa tutustumalla huolellisesti erilaisiin villivihanneksiin: avuksi saattaa olla vaikkapa hortoilun alkeiskurssi tai huolellinen perehtyminen aiheeseen syötäväksi sopivia kasveja käsittelevillä sivustoilla tai netin erilaisissa yhteisöissä ja ryhmissä. Esimerkiksi hortoilijoiden Facebook-yhteisöissä jaetaan vinkkejä niin kasvien tunnistukseen kuin niiden hyödyntämiseenkin.

Herkullista lähiruokaa suoraan kotipihasta

Suomen luonto tarjoaa valtavan valikoiman naposteltavaa hortoilusta kiinnostuneelle. Kaikkein tutuimmatkin pihojemme kasvit taipuvat moneen kokkauskäyttöön ja monet ovat vieläpä todella monipuolisia vitamiinien ja hivenaineiden lähteitä. Tässä muutama vinkki tavallisten mutta loistavien villivihannesten käyttöön ruuanlaitossa:

  • Nokkonen sisältää runsaasti magnesiumia, kaliumia, rautaa, fosforia ja kalsiumia sekä A-, C- ja E-vitamiineja. Herkullinen nokkostee valmistuu helposti kasvia hauduttamalla, minkä lisäksi nokkosta voi käyttää ruuanlaitossa mainiosti pinaatin tapaan. Pinaattiin verrattuna nokkosella on toinenkin mukava etu sen lisäksi, että sitä on varsin mukavasti tarjolla ympäri Suomen: raudan määrä on nokkosessa nimittäin yli kolme kertaa pinaattia suurempi.
  • Piharatamo on kaikille tuttu jokapaikankasvi, jota on perinteisesti käytetty haavojen hoitoon. Muun muassa C-vitamiinia ja kaliumia sisältävästä kasvista on moneksi myös sisäisesti nautittuna: piharatamon lehdet sopivat niin salaattiin, keittoon kuin muhennokseenkin, joko hienonnettuna tai kiehautettuna.
  • Voikukkaa pidetään usein rasittavana rikkaruohona, vaikka todellisuudessa kyseessä on äärimmäisen monikäyttöinen kasvi, joka pursuilee muun muassa A- ja C-vitamiineja sekä rautaa ja kalsiumia. Nuoret pienet voikukan lehdet sopivat loistavasti salaattiin ja keittoon; kukkiakin voi syödä kiehautuksen jälkeen sellaisenaan. Juurista puolestaan syntyy makoisa ja terveellinen tee.
  • Kerkät eli kuusen oksille keväisin ilmestyvät vaaleanvihreät pehmeät vuosikasvaimet kelpaavat syötäväksi sellaisenaan tai ruuan joukossa mausteina, mutta niitä voi myös hauduttaa teeksi tai keittää siirapiksi. Kuusenkerkät sisältävät runsaasti antioksidantteja ja hivenaineita sekä etenkin A- ja C-vitamiineja.