Syö monipuolisesti

Tärkeä osa ihmisen hyvinvointia on syödä mahdollisimman monipuolisesti ja nauttia laadukkaista ruokalajeista. Tässä kohtaa korostuu terveellisten elintapojen ja puhtaan ruuan merkitys. Voimme hyvällä omallatunnolla sanoa, että Suomesta saa maailman puhtainta ruokaa. Mikä tärkeintä, luomu eli luonnonmukainen viljely vaikuttaa positiivisesti tuotteen laatuun ja tarjoaa erittäin korkealaatuisen makukokemuksen.

Aloita päivä syömällä hyvin

Monen mielestä aamupala on päivän tärkein ateria, mikä varmasti pitää osiltaan paikkansa. Kun käynnistää aamun syömällä terveellisesti ja monipuolisesti, sujuu vuorokausi huomattavasti paremmin. Kuitupitoiset ruuat takaavat, että nälkä pysyy loitolla ja lounaallakaan ei tule ahmittua itseään liian täyteen. Hyvä vaihtoehto onkin esimerkiksi pelailla aamupalan nauttimisen yhteydessä – katso tarkemmat tiedot täältä.

Hyvä vaihtoehto on esimerkiksi syödä kaurapuuroa, jonka joukkoon sekoittaa itse poimittua marjoja ja vaikkapa pellavansiemeniä. Näin ollen saa monipuolisesti hivenaineita, kuituja sekä muita tärkeitä elimistön rakennusaineita.

Vaikka monen tekee mieli nautiskella sokeripitoisia aterioita heti aamutuimaan, kannattaa jättää mieliteot myöhemmäksi. Sokeri vain nostaa veren arvoja ja energiatasoa hetkellisesti, mutta pitkäaikaista vaikutusta hyvinvointiin sillä ei ole. Nälkä saattaa siis yllättää nopeammin kuin arvaakaan, jos syö vain nopeavaikutteisia hiilihydraatteja.

Käytä reippaasti hyvää rasvaa

Monet pelkäävät rasvaa, mutta useimmiten aivan turhaan. Hyvälaatuinen rasva on tutkimusten mukaan jopa parantanut aineenvaihduntaa, sillä se sisältää monia tärkeitä ainesosia. Esimerkiksi kotimainen rypsiöljy on erittäin hyödyllinen mielen ja kehon hyvinvoinnin kannalta.

Sen sijaan tyydyttyneitä rasvoja kuuluu vältellä viimeiseen asti. Monia voi yllättää, kuinka paljon huonolaatuista rasvaa esimerkiksi luomujauheliha saattaa sisältää. Onkin tärkeää, että aterioiden joukossa nautitaan runsaasti esimerkiksi kevyitä kasviksia tuomaan mukavaa vaihtelua hieman raskaamman ruuan yhteyteen.

Älä unohda kalsiumin saantia

Monille saattaa tulla yllätyksenä, kuinka paljon kalsiumia täytyisi syödä päivän aikana. Vaatimustaso voi tuntua korkealta, mutta asiaan kiinnittämällä huomiota yltää tavoitteisiin suhteellisen nopeasti. Kalsiumin merkitys on todella olennainen lihaksiston ja luuston hyvinvoinnille, sillä osteoporoosi voi alkaa jo nuorella iällä. Pidä siis hyvää huolta kehosi hyvinvoinnista, sillä se on todella tärkeä asia oman jaksamisen kannalta pitkässä juoksussa. Harva haluaa kärsiä ryhtiongelmista myöhemmällä iällä